Archive for the ‘Yleinen’ Category

Joulukalenteri, luukku 1

tiistai, joulukuu 1st, 2015

joulu_intro

blogi_joulu01

Piirtämään…

sunnuntai, lokakuu 4th, 2015

Kylässä

lauantai, lokakuu 3rd, 2015

Kylässä

Synttäripiirrustuksia

lauantai, elokuu 8th, 2015

Tein äidille viime vuonna tällaisen synttäri piirroksen

piksujamuumi

Ja tämän tänä vuonna

kisuli_vihrä

Ps. Tiedän, että kirjassa Muumipeikolla on eri syntymäpäivä, mutta 7.8 ilmoitetaan Muumipeikko ja pyrstötähti-elokuvassa, joten se on vähän niinku meikäläisten merkkipäivä. Muumia voi sitten juhlia pari kertaa XD

Popcult Helsingissä

maanantai, huhtikuu 27th, 2015

popcult helsinki

Ei todellakaan ollut hukkareissu! Kiitokset järjestäjille, myyjille ja paneelisteille ja erityis kittokset Bettylle, Jennille ja Kiralle hyvästä seurasta 😀

Aittaluoto-näyttelyä

maanantai, maaliskuu 16th, 2015

Porin 7. kaupunginosa eli Aittaluoto yhdistetään useimmiten teollisuuteen. Tehtaiden kupeessa on kuitenkin asunut ja asuu yhä suuri joukko ihmisiä. Alue, joka 1700-luvun alussa koostui autioista saarista, on kokenut suuren muutoksen. Muutoksen jäljille pääsee näyttelyn havainnollisen kuvamateriaalin sekä karttojen avulla.

Näyttelyn teossa on käytetty kirjallisten lähteiden lisäksi alueen asukkaiden kertomuksia elämästä Aittaluodossa 1950 – 1960 -luvuilla. Näitä on tuotu esiin mm. sarjakuvien muodossa.

 

aittaluotopiirros

Näyttely on avoinna 13.3-4.10 asti Rosenlew-museossa. Lisätiedot täältä

maanantai, syyskuu 1st, 2014

Tämmöisen sarjiksen myyn Helsingin sarjisfestareilla Pienlehti taivaassa.

Raha ei tuo onnea -kansi

Raha ei tuo onnea -kansi

Tästä tarinasta voi etsiä muita hahmojani. Ne on piilotettu eri sivuille >: )

Sarjishahmot

Onnea etsintöihin >: D

Kesän kuulumisia

maanantai, syyskuu 1st, 2014

Kesän kuulumisia

Vailla töitä ja opiskelupaikkaa… Tosin töitä on tullut tehtyä paremmin omissa oloissani. Niin ja äsken muistin viel mitä tein kesällä: Piirsin sarjakuvan Oulun sarjakuvakilpailuun 😀

Titanic näyttelyyn

sunnuntai, huhtikuu 27th, 2014

Tapahtuma sijoittuu 1 – 3.3



Ennen Titanic näyttelyä kierrettiin Merimuseo, jossa oli erilaisia laivoja esillä. Meikä meni sukellusveneeseen ja ihmettelin miten miehet pystyi nukkumaan ”sängyssä”, jossa katon raja oli minimi. Tutkailtuani purkin lähdimme Titanic näyttelyyn. Se oli fantastinen. Näyttely käsitteli Titanicin rakennusvaiheesta aina sen löytymiseen saakka.


Todellakin näyttely oli hyvä! Tosin, lippuun liittyi vielä yksi seikka…..
Tämä keskustelu käytiin ennen matkaan lähtöä:

Vasta kahvilla tajuttiin, että isossa taulussa oli selviytyneiden matkustajien nimet. Ei sitten tiedetä selvittiinkö vai ei.

Loppupäivän kierrettiin Vanhassa Tallinnassa ostoksilla ja seuraavana päivänä lähdettiin kotiin painavan matkalaukun kera. Kun kävelimme pois laivasta ohi vartijoiden, äiti sanoi: ”Nyt olisi viimeinen tilaisuus kysyä passia!”

Eikä kysytty.

Tampere kupliiseen

lauantai, maaliskuu 22nd, 2014

Tampere kuplii Pienlehtimarsissa 29-30.3