Archive for the ‘Häh?’ Category

Ruoka musiikkia

keskiviikko, helmikuu 12th, 2014

Tekee kyll mieli kattoo Siltaa ja vieläpä kakkoskautta.

Kummallisuuksia

keskiviikko, helmikuu 5th, 2014

Näin on Nuuskamuikkunen!

Tajuaminen

keskiviikko, helmikuu 5th, 2014

Tunnetila tällä viikolla

perjantai, tammikuu 31st, 2014

Junamatkalla

perjantai, tammikuu 31st, 2014

No se kaveri oli suurin osan ajasta ravintolavaunussa, mutta n. puol tuntii ennen kuin saavuttiin Tampereelle se tulee takaisin -yhtä känninen kaveri mukanaan. Siinä viereisessä penkissä ne leveili, kun minä kuuntelin musaa ja luin Matka maailman ympri 80 päivässä.

Sarjakuvakeskuksen avajaisiin

maanantai, tammikuu 13th, 2014

Jätin Piksun ilahduttamaan käviöitä Kulttuuritalo Valveeseen (jossa oli siis näyttely ja avajaiset).

Nauruhetkiä asuntolassa

torstai, tammikuu 9th, 2014

Tilulilu

tiistai, tammikuu 7th, 2014

Kävelyllä

tiistai, tammikuu 7th, 2014

Tämmöinen se lämmin talvi on. Eikä kuulemma ole pahemmasta päästä…

Marraskuun aamu

keskiviikko, joulukuu 18th, 2013

Oon aina ollut huono heräämään. Marras-maaliskuu ovat erittäin vaikeita heräämisaikoja, koska silloinhan on ihan sairaan pimeetä.